HallitusPå svenska
« Takaisin julkisille sivuille

Marika Ojala, puheenjohtaja

Yhdistyksemme muuttui, viestinviejä vaihtuu

Seitsemäs vuosi hallituksessa huipentui kohdallani siihen, että yhdistyksemme nimi ja ilme muuttui ja palkkasimme toiminnanjohtajan. Molemmat asiat olivat isoja, mutta tarpeellisia päätöksiä. Nimi ja ulkoinen ilme paketoivat tarjontamme houkuttelevaan muotoon. Toiminnan kehittämiseen saimme tarvitun lisäresurssin, kun palkallinen toiminnanjohtaja tarttui ohjaimiin.

Tämän vuoden saavutuksista on syytä iloita. Kiitos kuuluu hallituksen jäsenille, heidän tekemästään pyyteettömästä työstä yhdistyksen eteen, sekä tietenkin toiminnanjohtajallemme Pia Valtoselle ja järjestösihteeri Laila Villaselle.

Saavutukset ovat lähtökohta uudelle, entistä paremmalle Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestölle. Haluamme kehittää jäsenistömme asiantuntijuutta, auttaa verkostoitumisessa, kehittää työsuhteeseen liittyviä ehtoja, auttaa jäseniä ongelmatilanteissa ja nostaa ammattimme arvostusta.

Haluan olla edelleenkin mukana kehittämässä yhdistystämme, vaikka puheenjohtajuuteni päättyykin tämän vuoden loppuun. Minut tapaa jatkossa Viestin edunvalvontatyöryhmässä. Toivon, että moni jäsenistäkin haluaisi vaikuttaa yhdistyksen toiminnan kehittämiseen ja suuntaan ja osallistuisi työryhmätyöskentelyyn tai olisi aktiivinen esimerkiksi Viestin Facebook -sivulla. Tervetuloa mukaan!

Uudelle puheenjohtajalle, Sari-Leena Humpille, sekä hallituksen jäsenille toivotan intoa ja rohkeutta yhdistyksen kehittämiseen jatkossakin!

Marika Ojala