Brändi pielessäkö: Miksi ay-liike ei halua olla halutuin kumppani työelämän kehittämisessä?
Hallitus on esittänyt kehysriihessä, että alle 30-vuotias voitaisiin yli kolmen kuukauden työttömyyden jälkeen palkata määräaikaiseen työsopimukseen ilman perustetta. Lakimuutosta kohtaan on esitetty kritiikkiä siitä, että määräaikaiset työsopimukset lisäävät työelämän epävarmuutta ja hidastavat perheen perustamista. Lisäksi hallituksen esityksessä helpotettaisiin irtisanomisia alle 20 hengen yrityksissä.
Palvelualojen ammattijärjestö PAM on kampanjoinut voimakkaasti hallituksen esitystä vastaan. PAM on ostanut koko sivun mainostilat sekä Helsingin Sanomista että Ilta-Sanomista. Puheenjohtaja Ann Seliniä on haastateltu muun muassa Helsingin Sanomissa ja A-studiossa.
”Uhkailu on yksi myynnin vaikutustaktiikka”
Viestintätyyliltään kampanja on aggressiivinen ja uhkakuvia rakentava. Myyntityössä käytetään erilaisia suostuttelustrategioita ja vaikutustaktiikoita, joista yksi onkin uhkailu (Richard McFarland). Uhkailussa esitetään niitä asioita, joita asiakkaalle koituu, jos hän ei noudata myyjän antamia suosituksia.
PAMin vaikuttamisessa käytetään sellaisia muotoiluja, kuin ”jos eivät muut keinot auta, torilla tavataan” ja Selin tyrmää Helsingin Sanomien jutun mukaan hallituksen esitykset myös lyhytnäköisiksi, mielivaltaisiksi, syrjiviksi, vanhanaikaisiksi ja jopa vaarallisiksi.
Onko reilua -kampanjasivulla kerrotaan, miten työttömän ja alle 30-vuotiaan elämä on muuttumassa karmaisevaksi: “hallitus petti lupauksensa, taloudellinen epävarmuutesi lisääntyy, sinua rangaistaan, irtisanomistasi helpotetaan ja sinut voidaan irtisanoa jos naamasi ei miellytä”.
Missään kohtaa ei esitetä uusia ratkaisuja, ei vaihtoehtoisia esityksiä tai muunlaista kädenojennusta aidolle keskustelulle, mistä olen sekä viestinnän asiantuntijana että ammattijärjestön edustajana huolissani. Linkki jäseneksi liittymiseen on kyllä tarjolla.
Rähjäämällä kalastellaan julkisuutta, mutta ratkaisuja se ei synnytä
Olen puhunut viime aikoina jonkin verran siitä, miten viestinnän ja vaikuttamisen trendeissä tone of voice eli äänensävy on noussut yhä keskeisemmäksi. Ay-liikkeen äänensävy koetaan julkisuudessa usein negatiiviseksi ja ay-liike tuomitaan joskus jopa ei-liikkeeksi.
Tämäkö on se toivomamme brändi, millä haluamme yhteiskunnassa vaikuttaa? Emmekö haluaisi pikemminkin olla se paras ja halutuin kumppani, jonka kanssa työelämää ja muuta yhteiskuntaa halutaan olla kehittämässä?
”Negatiivisuus ja aggressiivisuus ovat yksi keino saada mediassa huomiota”
Yhä useampi on viime vuosina harmitellut koventunutta kielenkäyttöä julkisessa keskustelussa, myös poliittisessa keskustelussa. Pikavoittoja kerätään populismilla ja viihteellisyydellä.*
Viime perjantain Pressiklubissa puhetaidon kouluttaja Antti Mustakallio ja politiikan toimittaja ja viestintäkonsultti Eeva Lehtimäki allekirjoittivat, että politiikassa, kuten julkisuudessa yleensäkin, käytetään yhä enemmän asiatonta ja terävämpää kieltä. Keskustelukulttuurissamme ei kuunnella, vääristellään toisten sanomisia, ymmärretään tahallaan väärin ja hyökätään.
Lehtimäki myönsi, että negatiivisuus ja aggressiivisuus ovat yksi keino saada mediassa huomiota. Media tykkää ärhäköistä esiintuloista, joten se itsessään ruokkii aggressiivista keskustelukulttuuria.
Media ja yleisö rakastavat rähinää
Miksi media suosii tällaisia tarinoita? No viime kädessä siksi, että me ihmiset yleisönä olemme valmiit klikkaamaan ja myös maksamaan julkisuuden kukkotappelusta, koska kaikki rähinät ja ilkeät sutkautukset ovat niin paljon jännittävämpiä kuin sopuisat jutustelut.
”Työnantajien ja palkansaajien yhteistyöhenkeä hehkuttava mainos ei olisi kiinnostanut ketään.”
Jos oma ammattijärjestöni olisi tuottanut Hesariin sivun kokoisen työnantajien ja palkansaajien yhteistyöhenkeä hehkuttavan mainoksen, niin ketään ei varmaankaan olisi kiinnostanut.
Jos kuitenkin haluamme politiikassa kokonaisvaltaisia ratkaisuja, emmekä pikavoittoja havittelevaa sirkusta, niin rähjäämisen tie on käyty loppuun ihan jokaiselta suunnalta. Saamme negatiivisella ja voimakkaalla kielenkäytöllä kyllä julkisuutta, mutta ratkaisuja se ei synnytä.
Ratkaisuja syntyisi enemmän sillä, että kuuntelisimme toisiamme, niin kuin valtakunnansovittelija Minna Helle viisaasti sanoo.
Työelämän epävarmuus ja työllisyyden lisääminen menivät keskusteluissa sekaisin
Lopuksi palaan vielä hieman alkuperäisen kysymyksen äärelle määräaikaisten työsopimusten sallimisesta alle 30-vuotiaille ja irtisanomisten helpottamisesta pienissä yrityksissä.
Tässä kiistassa ay-liike puhuu työehtojen heikentymisestä ja hallitus työllisyyden lisäämisestä. Julkisessa keskustelussa nämä asiat menevät nyt iloisesti sekaisin.
”Miten olisi kädenojennus kummaltakin puolelta?”
Miten olisi kädenojennus kummaltakin puolelta? Jos hallituksen esitys ei miellytä, ay-liikkeen pitää tarjota näkyvästi oma vaihtoehtonsa sille, miten työllisyyttä parannetaan. Hallituksen puolestaan pitäisi sanoa, että kyllä, ymmärrämme että olette huolissanne työn epävarmuudesta ja me teemme kaikkemme, että työelämä on turvallista ja hyvää jatkossakin.
Sitten kolmantena osapuolena tässä keskustelussa on tärkeää pitää myös yritykset, joissa työelämä ja talouden kasvu käytännössä tapahtuu ja joita ilman työpaikkoja ei olisi.
Turvallisuuden tunnetta työelämässä ei rakenneta eläkeviroilla
Laitetaan tässä vaiheessa vielä faktat paikalleen.
Fakta on se, että hallituksen lisäksi sekä Akava, SAK ja elinkeinoelämä ovat todenneet, että suomalaisista työikäisistä liian pieni osa on töissä. Niin tuloverokertymästä kuin työstä syrjäytymisestä ollaan huolissaan. Työllisyysaste oli helmikuussa 69,8 prosenttia kun se esimerkiksi 1980–1990 -luvun taitteessa huiteli 80 prosentin tuntumassa. Tavoitteena esimerkiksi Akavalla on vähintään 75 prosentin työllisyysaste.
Suomen taloudellisia hankaluuksia sekä sosiaaliturvan ja tulevien eläkkeiden maksamista helpottaisi merkittävästi se, että meillä olisi enemmän ihmisiä töissä. Työllisyyttä parantamalla pystymme varautumaan paremmin myös seuraavaan talouden notkahdukseen, mikä parantaisi myös nykyisten palkansaajien asemaa. Työllisyyden nostolla poistaisimme lisäksi paljon inhimillistä murhetta.
”Turvallisuuden tunnetta rakennetaan terveellä mielellä ja keholla, hyvällä koulutuksella ja työyhteisöllä sekä hyvällä johtamisella”
Toinen fakta on se, että vaikka tilastojen valossa pätkätöiden määrä ei ole kasvanut, yrittäjien määrä ei ole juuri kasvanut, nuorten osa-aikaisten työsuhteiden määrä ei ole kasvanut eikä vakituisten työsuhteiden määräkään ole juuri laskenut, niin työelämän epävarmuus silti huolettaa. Ei pelkästään nuoria, vaan kaiken ikäisiä.
Meidän pitäisi yhdessä hallituksen, ammattijärjestöjen, elinkeinoelämän ja myös muiden työelämän asiantuntijoiden kanssa miettiä, mikä voisi lieventää näitä pelkoja ja mitkä asiat helpottaisivat hyvien eväiden saamista jo lapsuuteen, kouluun, ihmissuhteisiin, opiskeluun ja vihdoin työelämään.
Turvallisuuden tunnetta työelämässä ei rakenneta pelkästään vakituisilla työsuhteilla tai varsinkaan pitkillä eläkeviroilla, vaan terveellä mielellä ja keholla, hyvällä johtamisella, hyvällä koulutuksella ja hyvällä työyhteisöllä.
Rähjäämisellä nämä eivät toteudu, vaan ainoastaan rakentavalla ja ratkaisukeskeisellä vuorovaikutuksella.
Siina Repo
toiminnanjohtaja
Viesti ry
*Blogin kirjoittamisen taustana käytettyjä linkkejä keskustelukulttuurin muutoksesta:
https://www.outilammi.fi/blogi/2016/09/kun-keljuilusta-tuli-somehyve/
https://areena.yle.fi/1-4233720
http://pasisillanp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253842-avoin-kirje-kaikille-vihaisille-miehille
https://www.sitra.fi/artikkelit/populismin-aikakausi-kausivaihtelua-pysyvampi-muutos/