Antakaa kusitolpallekin mahdollisuus
Tarja Virmala kirjoitti Markkinointi & Mainonta –lehden kolumnissa räväkästi viestinnän rooleista erilaisissa organisaatioissa. Erityisesti kusitolppavertaus aiheutti monissa paitsi huvittuneita naurunpyrskähdyksiä, myös hieman turhautunutta nyökyttelyä – niin kovin tuttua, ja tuskaista. Mahdolliseksi kusitolpaksi asettuminen on usein myös itsestä kiinni.
Viestinnän arvostuksesta – tai sen puutteesta – ja asemasta organisaatiohierarkiassa on puhuttu iät ajat.
Viimeisimpänä Marmain julkaisussa MTL:n toimitusjohtaja Tarja Virmala sanoi, että ”Viestintä on omien havaintojeni perustella organisaatiossa seuraavissa vaihtoehtoisissa rooleissa: liikkeenjohdon konsulttina, harmaana eminenssinä, toiminnan vauhdittajana tai kusitolppana.”
Alan sisällä viestijät nähdään keskeisenä osana organisaation ydintoimintaa. Mistä sitten kumpuaa tämä epäluulo viestinnän ammattilaisia kohtaan?
Miksi edelleen löytyy työyhteisöjä, joissa viestijän rooli on ymmärretty Virmalan termein kusitolpaksi?
Usein vastassa on kinkkinen noidankehä:
Jos viestinnän osaamiseen tai sen tuomaan hyötyyn ei luoteta, viestijöitä ei kutsuta kokouksiin tai oteta mukaan sähköpostijakeluihin, joissa liiketoiminnan kannalta keskeisistä asioista keskustellaan.
Tämä väistämättä johtaa siihen, että viestijät ovat enemmän tai vähemmän pihalla käytännön tekemisestä, mikä puolestaan tekee viestintäyksikölle lähes mahdottomaksi tuottaa organisaatiolle sitä hyötyä, jota sen sisäisenä palveluyksikkönä pitäisi. Epäluottamuksen kierre on valmis, voidaan palata kohtaan yksi.
Voiko tällaisesta roolista taistella irti? Miten kierre katkaistaan?
Arvostus on ansaittava kehittämällä organisaation varsinaista toimintaa, siis yksinkertaisesti näkyvillä tuloksilla
Muutama vuosi sitten omalla työpaikallani organisoitiin viestintää uudella tavalla. Sain vastuulleni yhden palvelualueen viestinnän. Ensitöikseni otin yhteyttä palvelualueen johtajaan, ja pyysin päästä mukaan yksikön johtoryhmän kokouksiin. Pyyntööni suostuttiin, mutta vähän sillä asenteella, että ”voit olla paikalla ainakin silloin, kun käsitellään niitä viestintään liittyviä asioita”.
Myönnetään, iso osa keskusteluista oli aluksi täyttä hepreaa, mutta melko pian aloin bongata joukosta isojakin asioita, jotka eivät ehkä koskaan olisi nousseet viestinnän tietoon ilman istumista noissa kokouksissa. Tai ainakin ne olisivat tulleet tietoon vasta liian myöhään, jotta viestintää olisi ollut mahdollista suunnitella ja resursoida tehokkaasti.
Kun hyvin suunnitellun ja oikea-aikaisen viestinnän hyödyt alkoivat tulla näkyviksi myös palvelualueella, omakin statukseni johtoryhmässä muuttui ”paikalla tarvittaessa” -tyyppisestä vakiovieraaksi ja muotoon ”me tarvitaan sua täällä”.
Mitä syvemmin olen yrittänyt ymmärtää näitä sisäisiä asiakkaita (siis omia kollegoitani), sitä kauemmas olen päässyt kusitolpan asemasta
Niin viestinnässä kuin markkinoinnissakin puhutaan paljon asiakasymmärryksestä. Mitä syvemmin olen yrittänyt ymmärtää näitä sisäisiä asiakkaita (siis omia kollegoitani), sitä kauemmas olen päässyt kusitolpan asemasta kohti tasavertaista työkaveria, jonka asiantuntemusta arvostetaan.
Arvostus on ansaittava kehittämällä organisaation varsinaista toimintaa, siis yksinkertaisesti näkyvillä tuloksilla, mutta tähän päästäkseen on ensin onnistuttava murtamaan monet ennakkoluulot.
Niin te viestinnän ammattilaiset kuin meidän kanssamme työskentelevät kollegat – antakaa toisillenne mahdollisuus. Saatatte yllättyä, miten hyvää tulosta saatte yhdessä aikaiseksi!
Heta Koski