Neljä syytä, miksi todennäköisesti saat unelmiesi työn
Havahduin miettimään, että minulla on käynyt työelämässä useimmiten hyvä tuuri. Kaikki opiskeluaikoina tehdyt puhelinmyynti- ja kaupankassatyöt eivät toki olleet niitä kaikista mieluisimpia, mutta kun aloin hakea ensimmäisiä oman alan kesätöitä, olen useimmiten onnistunut saamaan juuri sen paikan, jonka eniten (tai ainakin toiseksi eniten) halusinkin. Mikä tuuri!
Vaan onko kaikki sittenkään sattumaa ja pelkkää hyvää tuuria? Ei! Sinulla, minulla ja meillä kaikilla on hyvät mahdollisuudet saada kaikista työpaikoista juuri se kiinnostavin. Syyt, joiden vuoksi haluat jonkin tietyn työn saada ovat oikeastaan niitä samoja, joiden vuoksi työnantajakin todennäköisesti haluaa palkata juuri sinut.
1. Motivaatio
Työnhaussa on tärkeää vakuuttaa työnantaja siitä, että ihan oikeasti haluat saada juuri tämän työpaikan. Mikään ei ole niin vaikeaa kuin uskottavien valheiden sepittely, jos et oikeastaan haluakaan. Kun aito halu, motivaatio ja innostus löytyvät jo valmiiksi, saat helposti myös työnantajan uskomaan, että juuri sinä olet oikea valinta.
2. Puhut valmiiksi samaa kieltä
On tärkeää osata kohdistaa viesti oikein ja käyttää jo työhakemuksessa ja -haastattelussa alalle tai organisaatiolle ominaisia termejä.
Jos olet intohimoinen luonnonsuojelija, ruokahifistelijä tai muoti-ihminen ja haet omaa kiinnostustasi vastaavia työpaikkoja, todennäköisesti osaat jo valmiiksi puhua työnantajan kanssa samaa kieltä. Sinun ei tarvitse pinnistellä osoittaaksesi kiinnostuksesi ja asiantuntemuksesi, se tulee luonnostaan.
Siksi työnhaun tärkein askel onkin tunnistaa omat kiinnostuksen kohteet ja kartoittaa potentiaaliset työnantajat. Viestintäalalla mahdollisuuksia riittää, sillä viestintää tarvitaan kaikkialla – jokaiselle löytyy varmasti jotain!
3. Sinä olet sopivin tyyppi!
Työnantaja harvoin etsii tiimiinsä täydellistä osaajaa vaan pikemminkin juuri kyseiseen tehtävään sopivaa ihmistä – siis persoonaa. Työpaikka ei mene automaattisesti sille, jolla on pisin työkokemus tai korkein koulutus. Jos näin olisi, koko rekryprosessin voisi kuitata pelkällä cv:n lähettämisellä.
Millainen sitten on tämä sopivin tyyppi? Sellainen, joka on aidosti kiinnostunut hakemastaan työstä. Sellainen, joka haluaa kehittyä työssään ja viedä samalla myös organisaatiota eteenpäin. Sellainen, joka on valmis oppimaan uutta ja ehkä myös opettamaan muita.
Huomaatko jo? Älä ajattele työnhaussa pelkästään sitä, mikä työ vastaisi parhaiten osaamistasi vaan keskity siihen, mikä vastaisi parhaiten kiinnostustasi. Näin erotut hakijoiden joukosta eduksesi.
4. Luota vaistoihisi
Arvokasta työnhakuaikaa ei kannata kuluttaa lähettämällä hakemuksia kaikkiin mahdollisiin avoimiin työpaikkoihin. Pysähdy hetkeksi kuuntelemaan itseäsi ja sitä, mitä oikeasti haluaisit tehdä. Kerää vaikka lista organisaatioista, joissa sinua kiinnostaisi työskennellä ja lähesty niitä rohkeasti. Muista, ettei läheskään kaikkia avoimia työpaikkoja ilmoiteta julkisesti missään.
Tunnistamalla osaamisesi lisäksi myös unelmasi, avaat itsellesi mahdollisuuden muuttaa unelmat todeksi.
Maria Vilppola
Kirjoittaja on Viestin viestintäkoordinaattori.