Turvan torppa, raunioille rakennettu
Puute on luovuuden äiti ja pakko paras opettaja. Valheellisen turvallisen mukavuuslaatikon sisällä köllötellessä ei vaadita venymään, ujuttamaan pommia tuttuihin ajatuskulkuihin ja räjäyttämään tajuntaa. Se on sääli, sillä pyörremyrskyllä on voimaannuttava vaikutus.
Tyhjässä tilassa on vapaus rakentaa uudelleen. Voi poimia käteensä hyvät palikat ja kasata niistä uuden torppansa. Pahat palikat on lupa heittää pois. Jos olisin jäänyt tekemään työtä menneisyyteen, pyörittelisin käsissäni samoja kapuloita, joita siellä käsiini istutettiin. Ne olivat oivia työkaluja omassa lokerossaan, mutta pakista puuttui pelottavan paljon.
Ilman tiuhaan tahtiin uutisoitavia yt-uutisia journalistinen ammatti-identiteetti ehkä olisikin ollut säilytettävissä.
Olisin voinut etsiä uuden puhtaasti journalistisen työpaikan, jos sellaisia olisi ollut tarjolla. Ei ollut, joten tönin vähän ammatillisen identiteettini rajoja loitommalle.
Pelkkä kirjoittaja en ollut ennenkään, mutta nyt kertojan hommia voi paiskia tekstin ja kuvan lisäksi myös taittaen ja diginä. Menneisyydessä ei olisi ollut tilaa puristaa kasaan nykyaikaisen digityön tiiliä eikä muurata niitä yhteen analyysityökaluilla, some-osaamisella ja hakukoneoptimoinnilla.
Ohjelmisto-osaamiseni olisi jäänyt viimeistelemättä ja uusi tutkinto hankkimatta. En osaisi rakentaa verkkokauppaa enkä ymmärtäisi koodista mitään. Ei olisi ollut mahdollisuutta istua kokeneen copyn opissa kiitollisena ja nöyränä harjoittelemassa kirjoittamista jälleen uudesta näkökulmasta.
Pöyhin monta ajatusta, rikoin monta rajaani ja rakensin raunioille turvan. Menneisyydessä ei ollut aikaa kehittyä, sillä aina oli kiire ja voimat lopussa. Entä jos nämä taidot olisivat jääneet hankkimatta? Se olisi ennustanut hyvin, hyvin turvatonta tulevaisuutta.
Mari Kokkonen
Kirjoittaja on viestinnän freelancer. www.marikokkonen.fi