Skip to content

Viestijöiden kasvanut työmäärä kuormittaa – syynä odotusten kasvu, työtehtävien laajeneminen ja työyhteisön väärinymmärrykset viestinnästä


Julkaistu: 24.02.2025
Kirjoittaja: Viesti ry

Tuoreessa Viesti ry:n jäsenille tehdyssä kyselyssä* 71 prosenttia vastaajista kokee, että työmäärä viestinnässä on kasvanut viimeisen kahden vuoden aikana. Vastaajista 29 prosenttia kokee työmäärän kasvaneen merkittävästi.

Lisääntynyt työmäärä kuormittaa 77 prosenttia vastaajista. Suurin osa vastaajista arvioi, että työmäärän lisääntyminen on pysyvää ja vain 7 prosenttia pystyy jakamaan työtaakkansa kollegoidensa kanssa. Viidesosalle lisääntynyttä työmäärää ei ole korvattu mitenkään.

Viestintä

Joka neljäs vastaajista kertoo joutuvansa tekemään töitä vapaa-ajalla usein tai melko usein ja joka kolmas aina silloin tällöin. Avoimien vastausten mukaan myös taukoja voi olla vaikeaa tai lähes mahdotonta pitää.

”Sote-alalla viestintää saa tehdä lähes ympäri vuorokauden. Ja ylityökorvauksia menetetystä omasta ajasta ei makseta palkkana, vaan ainoastaan tunti tunnista saldovapaina. Töitä on niin paljon, että ei ennätä pitää kahvitaukoja, lounastaukoja, WC-taukoja. Myös henkilöstöä on viestinnässä vähennetty merkittävästi (lähes puolella) valtion asettamien säästöpaineiden vuoksi.”

”Palasin perhevapaalta ja jo puolen vuoden jälkeen olin ensimmäisellä sairauslomalla uupumuksen vuoksi. Koko tiimi kipuilee työmäärän kanssa ja kehitystyötä yritetään tehdä asioiden muuttamiseksi, mutta muutos on hidasta. Päivät ovat yhtä puuroa, silpun seassa aika ei riitä isompien kokonaisuuksien hallintaan saati kahvitaukoihin. Pienten lasten vanhempana hengähdystaukoa ei tahdo löytyä vapaa-ajallakaan.”

Merkittävimmät syyt kasvaneen työmäärän taustalla koetaan olevan

  • Vaatimukset ja odotukset viestintää kohtaan ovat kasvaneet yleisesti 56 %
  • Viestintään on kasautunut täysin uusia työtehtäviä ja vastuita 51 %
  • Viestinnän roolia ei ymmärretä, joten muualta organisaatiosta työnnetään viestintään ylimääräisiä työtehtäviä tai ongelmien selvittelyä 49 %
  • Viestinnän määrä on lisääntynyt esim. viestintää tehdään aiempaa useammin ja kohdennetummin 44 %
  • Yllättävien adhoc-tilanteiden määrä on kasvanut 41 %.

Noin kolmannes vastaajista arvioi myös, että muutosneuvottelujen tai työntekijöiden vähentymisen vuoksi, työt kasautuvat yhä harvempien vastuulle.

Työmäärä on pysynyt ennallaan 23 prosentilla vastaajista. Vain 3,9 prosenttia kertoo työmääränsä vähentyneen ja heistä suurinosa (81 %) kokee olevansa kuormittunut vähentyneen työmäärän vuoksi.

Johto ei ymmärrä viestinnän roolia

Vastaajista 59 prosenttia kertoo, että viimeisen kahden vuoden aikana viestinnän työ on alkanut laajentua markkinoinnin, HR:n tai jonkin muun alan tehtäviin. Muun muassa vastuullisuusasiat, myynnin ja markkinoinnin sekä johtamiseen liittyvät tehtävät ovat tulleet viestijöiden työpöydälle.

Avoimissa vastauksissa osasyyksi liialliseen työmäärään kerrotaan huono johtaminen tai viestintätyön ymmärtämättömyys ja sitä seuraavat niukat resurssit:

“Julkisella puolella puhutaan viestinnän tärkeydestä, mutta ei ymmärretä viestinnän ammattilaisten roolia. Usein viestinnän resursseihin panostaminen unohtuu tai sitä ei koeta tärkeäksi, että käsipareja tarvitaan itse viestinnän tekemiseen.”

“Nykyinen johto ei ymmärrä viestinnän roolia, joten ko. toimintoa ei osata resurssoida oikein”

“Odotukset viestinnälle ovat kasvaneet, mutta resurssit eivät. Odotukset ovat hyvin eritasoisia ja usein ristiriitaisia. Johdolla ei ole käsitystä siitä, mitä viestinnässä oikeasti tehdään ja mistä kaikkialta vaatimuksia tulee.”

“Niukoilla resursseilla yritetään palvella laajaa organisaatiota, joka ei todellisuudessa hahmota viestintäpalvelujen ydintehtävää ja roolia. Jatkuva sopeuttamispuhe luo epävarmuutta, vaikka resursseja ei ole vielä dramaattisesti vähennetty.”

Viestijöiden omaa vastuuta ja esihenkilöiden roolia korostetaan siinä, etteivät työtehtävät lähde leviämään:

“Vaatii omien rajojen asettamista, selkeää viestinnän palvelulupausta, jämäkkyyttä ja esihenkilön tukea, jotta tehtäväni pysyvät viestinnän tehtävinä.”

“Viestinnän työssä pitää yleensäkin olla todella tarkkana, jotta muut eivät käytä häikäilemättä hyväksi ja sälytä tehtäviään viestintään, jolloin työmäärän kasvaminen on osaltaan itseaiheutettua.”

Näin voit edistää omaa jaksamista

1. Keskustele työnmäärästä ja selkeytä tavoitteet esihenkilösi kanssa. Tavoitteet auttavat rajaamaan työmäärää ja priorisoimaan tärkeimpiä asioita.

2. Vaikka harva on viestinnän ammattilainen, kaikki organisaatiossa viestivät. Viestinnän ammattilainen voi valmentaa ja konsultoida työntekijöitä viestimään paremmin, mutta ei voi viestiä kaikkien puolesta. Ammattilaisen tehtäviin kuuluu viestinnän kokonaisvaltainen johtaminen, koordinoiminen ja kehittäminen, mutta ei esimerkiksi toisten presentaatiomateriaalien tekeminen. Avaa tätä periaatetta myös muulle työyhteisölle ja johdolle.

3. Pyydä, että tiimin sisällä selkeytetään rooleja ja vastuita. Se auttaa työn hallittavuudessa ja jakautumisesa tasaisesti. 

4. Kerro muulle organisaatiolle viestinnän strategiset tavoitteet: mitä viestintä tekee ja miksi  ja miten sitä mitataan. Avaa työyhteisölle sekä johdolle myös se, mitä viestintä ei tee ja miksi ei.

5. Tuo johdolle esiin, mihin kaikkeen työaika kuluu. Jos työaika ylittää viikottaisen työajan, neuvottele, mistä vähennetään tai mistä saadaan lisäresurssia asioiden tekemiseen.

Apua hyvinvointiin, työpaikan kuormittaviin tilanteisiin ja psyykkiseen jaksamiseen saat varaamalla henkilökohtaisen ja Viestin jäsenille maksuttoman uraneuvonnasta.

Jos keskustelu työpaikalla esimerkiksi tavoitteiden asettamisesta ei etene, voit ottaa yhteyttä Viestin jäsenille maksuttomaan työsuhdeneuvontaan: yksityinensektori@akavanerityisalat.fi tai julkinensektori@akavanerityisalat.fi.

Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry on akavalainen ammattiliitto yli 2 600 viestijälle. Vuonna 2025 Viesti selvittää viestijöiden jaksamista useilla lyhyillä kyselyillä. Ensimmäisessä kyselyssä selvitettiin työnmäärän vaikutusta jaksamiseen ja se oli auki kaikille Viestin jäsenille tammikuussa 2025. Kyselyyn vastaasi 282 viestinnän ammattilaista.