Skip to content

Anu Valkeajärvestä Viestin hallituksen varapuheenjohtaja


Julkaistu: 14.02.2018
Kirjoittaja: Siina Repo
Kategoria: Yleinen

 

Viesti ry:n hallitus valitsi järjestäytymiskokouksessaan hallituksen varapuheenjohtajaksi Anu Valkeajärven. Hallituksen opiskelijajäseniksi toimikaudelle 2018 kutsuttiin Jenna Vuorela Jyväskylän yliopistosta ja Tuomas Heikkilä Helsingin yliopistosta.

Anu Valkeajärvi (@valkeajarvi) on digitaalisen viestinnän kehittäjä ja kouluttaja, jolla on yli kymmenen vuoden kokemus yliopistosektorilta. Hän työskentelee sosiaalisen median asiantuntijana Helsingin yliopistossa. Anu on Viestin hallituksessa ensimmäistä vuotta, mutta on toiminut Viestin edustajana Akavan erityisalojen korkeakoulutoimikunnassa, jossa hän jatkaa myös tänä vuonna.

– Korkeakoulutus on murroksessa, jossa määritellään suuntaviivoja pitkälle tulevaisuuteen. Viestin hallituksessa haluan edistää erityisesti jäsenistön verkostoitumista ja yhteisöllisyyttä esimerkiksi jäsenistön uudessa Facebook-ryhmässä.

 

Hallitukseen kaksi uutta opiskelijajäsentä

Jenna Vuorela, kolmannen vuoden viestinnän opiskelija Jyväskylän yliopistosta, on innoissaan valinnastaan opiskelijajäseneksi.

– On mahtavaa päästä opiskelijoiden ääneksi Viesti ry:n hallitukseen! Viesti on tehnyt arvokasta työtä viestinnän opiskelijoiden eteen esimerkiksi valvomalla opiskelijoiden etua ja tarjoamalla mahdollisuuksia oman osaamisen kehittämiseen. Toivon, että pääsen hallituksen opiskelijajäsenenä kehittämään näitä mahdollisuuksia edelleen opiskelijoita aktiivisesti kuunnellen.

Helsingin yliopistossa viestintää opiskeleva Tuomas Heikkilä odottaa hallitustyöskentelyn käynnistymistä.

– Ihan uskomaton juttu ja suuri kunnia hypätä mukaan Viestin hallituksen toimintaan. Meillä on tärkeitä asioita ajettavanamme. Palan innosta päästä työn touhuun!

Viestin toimisto ja hallitus kiittävät lämpimästi väistyviä hallituksen opiskelijajäseniä Mari Liukkosta Helsingin yliopistosta ja Eleonora Schirmeriä Tampereen yliopistosta. He toimivat Viestin hallituksessa aktiivisesti ja ansiokkaasti vuosina 2015 – 2017.

 

Anu Valkeajärven kuva: Sanna Siirilä. Tuomas Heikkilän kuva: Milla Takala.