Viestin toiminnanjohtaja jää perhevapaalle
Viesti alkaa vetäytyä monen jäsenensä vanavedessä kesälomille, mutta valmistautuu henkisesti uudenlaiseen syksyyn.
Olen jäämässä perhevapaille virallisesti heinäkuun lopussa ja suunniteltu paluuaikani on syksyllä 2020. Sitä ennen, jos kaikki menee hyvin, pääsen tutustumaan odotetun esikoisemme kanssa perhe-elämään.
Kaikille lapsen saaminen ei ole toiveista huolimatta mahdollista tai ainakaan helppoa, joten suhtaudun uuteen elämänvaiheeseeni nöyrän kiitollisesti. Jatkuva keskustelu synnytystalkoista ja syntyvyyden laskusta luo omanlaisiaan paineita meille edes jossain määrin vielä lisääntymisikäisille, siitäkin huolimatta, jos oma tahto olisikin lapseton elämä.
Lapsen hankkiminen tai hankkimatta jättäminen aborttia myöden pitää olla jokaisen oma ratkaisu, ei yhteiskunnan määräämä. Yhteiskunnalla on tärkeä rooli tukea lapsiperheitä ja auttaa työn ja perheen yhteensovittamisessa, mutta valinnoissa on aina kyse paljon suuremmista asioista: löytyykö oikeanlainen kumppani, tuntuuko oma elämä siltä, että siihen sopii jälkikasvua tai kokeeko perheenlisäyksen ylipäätään omaan arvomaailmaan tai tarvehierarkiaan kuuluvana asiana.
Jos puoliso ei halua lapsia, puolisoa ei ole tai lapsen saaminen ei muuten ole mahdollista, koko syntyvyyskeskustelu tuntuu äärimmäisen turhauttavalta.
Joskus kuitenkin myös ihmeitä tapahtuu. Sen olen ainakin itse viime aikoina saanut havaita.
Viestinnän työ on huippumielenkiintoista – mutta elämään mahduttava muutakin
Vanhemmuus on kuulemma lähes jatkuvaa huolestuneena olemista ja riittämättömyyden tunnetta. Tähän osaan ehkä ottaa paremmin kantaa vuoden päästä. Vähän myöhemmin osaan varmaankin sanoa jotakin kokemuspohjaista myös työn ja perheen yhteensovittamisesta. Viestinnän työ ei varmasti ole epäsäännöllisyydessään helpoimmasta päästä sovittaa yhteen toisten, kiinteää läsnäoloa vaativien elämän aktiviteettien kanssa. Vaikka alamme on huippumielenkiintoinen, elämään on mahduttava muutakin.
Kaikesta ilosta huolimatta koen hyvin haikeaksi jättää Viestin hetkeksi pöytälaatikkooni. Kun reilut kolme vuotta sitten aloitin tässä työssä, en edes täysin ymmärtänyt, miten upean tehtävän olen saanut, miten kiinnostavia ihmisiä saan tavata ja mitä kaikkea työssäni voikaan saada aikaan.
Olen suhtautunut Viestiin kuin omaan yritykseeni, jonka jäsenistä ja toiminnasta haluan pitää mahdollisimman hyvää huolta. Viesti on kasvanut ja kehittynyt, olemme käynnistäneet ensimmäisenä ammattijärjestönä Suomessa työpsykologipalvelut, auttaneet viestinnän alan työttömiä pääsemään jaloilleen, tukeneet jäseniämme urallaan mentoriohjelmilla, koulutuksilla ja henkilökohtaisella neuvonnalla.
Tänä vuonna meillä starttasi myös pomoverkosto, joka sparraa johtamiseen. Meille on tulossa myös viestinnän työn ja perheen yhteensovittamiseen liittyvää ohjelmaa. Olemme viestijöiden verkosto, joka toimii ja tukee uran eri vaiheissa.
Tärkeä missiomme on puhua viestinnästä, kertoa mitä sillä saa aikaan ja miksi viestintää kannattaa arvostaa erityisen paljon juuri tulevaisuuden työelämässä ja menestyvissä organisaatioissa. Olemme edelleen Suomen ainoa viestinnän asiantuntijoiden oma ammattijärjestö. Yhdessä voimme vaikuttaa enemmän.
Syksyllä käynnistyy uusi podcastimme – Tiedotusosasto
Vaikka jään tauolle, meillä käynnistyy myös jotakin uutta. Elokuussa Viesti lanseeraa oman mahtavan podcastin – olen tästä aivan superinnoissani! Tiedotusosasto -podcast avaa, mitä viestintä nyt ja tulevaisuudessa on ja miten sillä kehitetään parempaa maailmaa. Vierainamme on erittäin kiinnostavia ihmisiä puhumassa jokaista viestijää, johtajaa ja asiantuntijaa koskevista aiheista. Podcastin nimi on hieman itseironinen, sillä haluamme purkaa edelleen esiin nousevaa myyttiä viestinnästä yksisuuntaisena tiedottamisena ja passiivisena kustannuseränä tai perässävedettävänä tukitoimintona. Viestinnän on oltava ydintä, koska maailma ei enää pärjää ilman sitä.
Viestin toimistosta vastaa syksystä alkaen viestintä- ja järjestöpäällikkö Laura Piiroinen ja hänen avukseen aiotaan rekrytoida järjestökoordinaattori. Yhteystietomme ja oman ammattijärjestösi tukiverkon löydät täältä.
Rakas viestijä, toivotan sinulle ihanaa ja rentouttavaa kesää juuri sinulle tärkeiden asioiden parissa. Pidä itsestäsi huolta ja muista levätä.
Nähdään taas pian Viestin tilaisuuksissa, ehkä tulen jossain vaiheessa kuokkimaan, jos (ja kun) ikävä kuitenkin iskee liikaa.
Aurinkoa!
Siina Repo
Toiminnanjohtaja
Viesti ry
@siinarepo