Viestintäalan avoimien työpaikkojen määrä laski dramaattisesti
Viestintäalan avoimien työpaikkojen määrä sukelsi elokuussa huomattavasti. Kun heinäkuussa avoimia työpaikkoja oli 13, niin elokuussa paikkoja oli auki enää 6. Viimeksi yhtä vähän avoimia viestinnän työpaikkoja oli heinäkuussa 2006. Työttömiä työnhakijoita viestintäalalla oli elokuussa 304.
Syyskuussa tilanne viestintäalan avoimien työpaikkojen suhteen parani hieman, sillä avoimia työpaikkoja oli 11 ja työttömien määrä väheni 299:än. Avoimien työpaikkojen määrä on silti vähäisempi, kuin viime vuonna keskimäärin. Silloin avoimena oli keskimäärin 33 työpaikkaa kuussa.

Keväällä 2022 viestintäalan avoimia työpaikkoja oli tarjolla ennätysmäärä, lähes 90.
Koronakriisin pahimpana vuotena 2020 työttömänä oli jopa 574 viestinnän ammattilaista. Vuonna 2024 työttömyys on ollut kymmenen vuoden vertailussa selvästi alhaisempaa: työttömiä viestijöitä on ollut keskimäärin noin puolet vähemmän kuin elokuussa 2014, jolloin työttömiä oli enimmillään 668.
Syyskuussa mainonnan ja markkinoinnin ammattilaisia oli työttömänä peräti 4 387 ja avoimia työpaikkoja 98. Heidän työllisyystilanteensa on ollut viime vuosikymmenenä selvästi heikompaa, kuin viestinnän ammattilaisten. Koronavuotena 2020 heitä oli työttömänä lähes 8 000.
Viestinnän ammattilaisilla edelleen parempi tilanne kuin muilla työttömillä
Viestinnän ammattilaisten työttömyys on kuitenkin pysynyt paremmalla tolalla kuin korkeakoulutetuilla keskimäärin.
Viimeisen kahden vuoden aikana korkeakoulutettujen työttömyys on lisääntynyt 35 prosenttia, mainonnan ja markkinoinnin ammattilaisten työttömyys 31 prosenttia ja muiden kuin korkeakoulutettujen työttömyys 17 prosenttia. Viestinnän ammattilaisilla vastaava luku on ollut 10 prosenttia.

– Taloudellisesti vaikeat ajat ja työllisyyden heikentyminen ovat näkyneet selvästi myös viestinnässä ja aallon pohja nähtiin elokuussa. Julkishallinnon leikkaukset ja valloilla olevat yt:t voivat aiheuttaa vielä uuden pudotuksen, joten parempia työllistymisen aikoja saadaan varmasti vielä hetki odotella, sanoo Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry:n toiminnanjohtaja Siina Repo.
– Viestinnän merkitys sekä arvostus organisaatioissa ovat nousseet viime vuosina, viestintä on kiirinyt lähemmäs johtamista, sen rooli informaatiovaikuttamiseen vastaamisessa on kasvanut ja hankalina aikoina viestintää tarvitaan jopa entistä enemmän. Myös maineenhallinta on monimutkaistunut ja sen ympärille tarvitaan ammattimaisia tekijöitä. Uskon, että nämä seikat ovat pitäneet viestinnän pinnalla vaikeinakin aikoina.
Tiedot pohjautuvat työ- ja elinkeinoministeriön sekä Akava Worksin koostaamiin tietoihin.
Lisätiedot:
Siina Repo
Toiminnanjohtaja
0404850008
siina.repo@viesti