Skip to content

Ministeriöiden viestinnän keskittämisen riskit on ohitettu


Julkaistu: 29.09.2025
Kirjoittaja: Viesti ry

Ministeriöiden viestinnän keskittämishanke on kummastuttanut niin mediaa, tutkijoita kuin viestintäjärjestöjäkin. Lisäksi valtioneuvosto on saanut kritiikkiä keskittämistä koskevan kyselyn vastausten salaamisesta. 

Hankkeesta päätettiin jo ennen kuin riskejä, säästöjä tai vaikutuksia oli arvioitu. Vaikuttaa siltä, että riskejä tai vaikutuksia ei olla halukkaita selvittämään vieläkään. Päätös tehtiin kesäkuussa ja luonnos uudesta organisaatiosta olisi tarkoitus olla valmiina lokakuussa. Yleensä keskittämishankkeet ja selvitystyö kestävät vuosia. 

Ministeriöiden viestinnän keskittäminen voi näyttää kansalaiselle harmittomalta, mutta tosiasiassa ministeriöiden viestintä on tärkeää myös kansalaisille. Ministeriöt pitävät virastot ajan tasalla lakimuutoksista. Jos tieto ei kulje esimerkiksi Kelalle, kansalainen voi pahimmassa tapauksessa menettää hänelle kuuluvan sosiaaliturvan.

Valtioneuvoston kanslia on myös tehtävänkuvaltaan täysin erilainen kuin ministeriöt. Valtioneuvoston kanslialla ei ole kosketuspintaa lakimuutoksista viestimiseen, sillä sen keskeisin tehtävä on tukea pääministerin viestintää.

Kriisitilanteessa viestinnän keskittäminen voi olla hyödyllistä, mutta muutoin voimakas keskittäminen tekee yhdestä yksiköstä liian haavoittuvaisen. 

Keskittämistä perustellaan esimerkiksi sillä, että erilaisia yhteisiä palveluita halutaan keskittää säästöjen ja synergiaetujen toivossa. Vireillä on jo ollut teknisten palveluiden, kuten valokuvauksen, striimauksen ja infotilaisuuksien järjestämisen keskittäminen valtioneuvoston kansliaan. Parin vuoden valmistelun jälkeen alettiinkin suunnitella koko viestinnän keskittämistä. Jos striimausta ei kyetä parissa vuodessa keskittämään, niin miten kahdentoista hallinnonalan strategisen viestinnän keskittäminen olisi sen mahdollisempaa? 

Nyt olisi aika hieman jarruttaa ja pysähtyä miettimään, mitä oikeasti ollaan keskittämässä. Voisi olla viisasta keskittää yhteiset, tekniset palvelut ja erilaiset hankinnat. Hallinnonalojen välistä yhteistyötä tehdään jo nyt, yhteinen nettisivu-uudistus on vireillä. Näitä hankkeita voidaan edistää ilman koko viestinnän henkilöstön keskittämistä ja ministeriöiden strategisen viestinnän alasajoa.

Siina Repo

toiminnanjohtaja

Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry