Skip to content

Urahaave toteutui – viestijäksi kotiseudulle pohjoiseen


Julkaistu: 07.05.2020
Kirjoittaja: Siina Repo
Kategoria: Blogi

Millaista tukea, apua ja kannustusta olet Viestin jäsenenä saanut? Tuomme kevään aikana esiin jäsentemme mahtavia tarinoita #SiksiViesti-blogisarjassa. Kotiseuturakkaus vei viestinnän asiantuntija Inga-Maaret Aikioniemen takaisin kotipaikkakunnalle Rovaniemelle viestinnän töihin.

Olen Inga-Maaret ja teen tällä hetkellä töitä sisällöntuottajana. Lukiossa olin varma siitä, että minusta tulee isona toimittaja. Olin innostunut kirjoittamisesta ja äidinkielestä. Hain kolme kertaa Tampereen yliopistoon opiskelemaan tiedotusoppia. Lopulta hain myös Vaasan yliopistoon opiskelemaan viestintää.  Tampereen sijaan ovet avautuivat Vaasan yliopistoon ja viestinnän opintoihin.

 

Viestijät työelämän kameleontteja

Ammattihaaveeni ovat muuttuneet vuosien varrella. Opintojen edetessä huomasin, kuinka paljon viestintä pitää sisällään. Ensimmäinen viestinnän harjoittelupaikkani Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksessa oli minulle käännekohta, joka avasi uramahdollisuudet viestinnän alalla.

Viestijät ovat työelämän kameleontteja ja meistä on moneksi. Me kirjoitamme, kuvaamme, suunnittelemme ja editoimme. Teemme verbaalista ja  visuaalista viestintää. Viestijöitä tarvitaan sekä pienissä että isoissa yrityksissä, monilla eri aloilla, ympäri Suomea.

 

Urahaavetta kohti: viestijäksi kotiseudulle

Olen kotoisin Rovaniemeltä. Monet ovat oppineet tuntemaan minut sinä tyyppinä, joka haluaa takaisin pohjoiseen. Isojen yritysten sijaan olen aina haaveillut viestinnän töistä pienten yritysten ja paikallisuuden parissa. Myös kestävä kehitys ja vastuullisuusviestintä ovat lähellä sydäntäni.

Vaikka opintojen jälkeen ensimmäiset oman alan työmahdollisuudet löytyivät Helsingistä, tavoitteeni tehdä viestinnän töitä kotiseudullani pysyi koko ajan mukana. Usein tätä tavoitetta on saanut perustellakin: miksi takaisin pohjoiseen? Eikö viestinnän töitä ole vaikeaa saada Pohjois-Suomesta? Voiko Lapissa luoda uraa viestijänä?

”Tavoitteeni tehdä viestinnän töitä kotiseudullani pysyi koko ajan mukana.”

Olen aina uskonut siihen, että viestinnän monipuolisista mahdollisuuksista avautuu haaveilemani mahdollisuus tehdä viestintää kotiseudullani. Viime syksynä niin kävikin, kun sain sisällöntuottajan töitä Rovaniemeltä.

Matkailuyrityksessä olen päässyt tuottamaan sisältöä pohjoisesta ympäristöstä kansainväliselle yleisölle. Työssäni yhdistyvät sekä paikallisuus että globaalit matkailun trendit, joissa esimerkiksi kestävä kehitys on vahvasti mukana. Parasta on, että saan tehdä töitä minulle tärkeistä asioista, minulle tärkeässä paikassa. 

 

Ammattijärjestö vahvistaa ammatti-identiteettiä

Liityin Viestiin vuonna 2017, valmistumisen kynnyksellä. Muuttaessani Helsinkiin viestinnän töiden perässä aloin pohtimaan omaa ammatti-identiteettiäni. Viesti oli tärkeä tuki oman viestijän identiteetin muodostuksessa.

Viestin tapahtumissa on mahdollisuus tutustua alan ihmisiin ja yrityksiin sekä kuulla kokeneempien kollegoiden tarinoita. Olen saanut Viestistä paljon ideoita ja vinkkejä siihen, mihin kaikkeen voisin hyödyntää osaamistani ja miten edistän uratavoitteitani.

 

Usko omiin urahaaveisiin!

Ei ole olemassa yhtä tietynlaista viestintäuraa, ja juuri se tekee alastamme loputtoman kiinnostavan. Kannustan kaikkia Viestin jäseniä mukaan Viestin tapahtumiin. Tapahtumissa on mahdollisuus kuulla muiden uratarinoita.

Liian kapeat käsitykset viestinnästä, omasta osaamisesta tai työmahdollisuuksista kannattaa heittää romukoppaan. Inspiroidu sen sijaan viestinnän monista mahdollisuuksista työelämässä ja usko omiin urahaaveisiin.

“Tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki” – Aaro Hellaakoski

 

Inga-Maaret Aikioniemi

Twitter: @ingamaaret

 

[divider height=”30″ style=”default” line=”default” themecolor=”1″]

Tule mukaan Viestin tapahtumiin! Viestin webinaarit ja tulevat tapahtumat löydät tältä sivulta.

Etkö ole vielä Viestin jäsen? Liity ammattijärjestön jäseneksi viestijöiden joukkoon.