Viestinnän alan mediaanipalkka on noussut viimeisen kahden vuoden aikana noin 200 euroa ja viimeisen 10 vuoden aikana 18,1 %. Viestijöiden palkat ovat korkeimmillaan pörssiyhtiöissä ja matalimmillaan kirkossa. Kokosimme tähän artikkeliin tarkempaa tietoa Viestinnän ala 2023 -tutkimuksen* yhteydessä kysytyistä palkkatiedoista. Luvut perustuvat elokuun 2023 palkkatietoihin. > Lue myös Viestinnän ala 2023 -tutkimuksen keskeisistä tuloksista tai tutustu…
Author Archives: Viesti ry
Ukrainan sota, energiakriisi, inflaatio sekä talouden epävarmuus ovat lisänneet viestijöiden työmäärää. Samalla viestinnän arvostuksen yhteiskunnassa koetaan kasvaneen. Globaalien kriisien lisäksi viestijöiden työhön vaikuttaa vihaisen puheen lisääntyminen. Viestinnän ammattilaisista jopa 84 % kokee vihaisen puheen lisääntyneen viimeisen kahden vuoden aikana, kun kaksi vuotta sitten vastaava luku oli 64 %. Tiedot käyvät ilmi tuoreesta Viestinnän ala -tutkimuksesta*,…
Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry on valinnut syyskokouksessaan 23.11.2023 hallituksen vuodelle 2024. Viestinnän tehtävissä työskentelevää jäsenkuntaa edustavaan hallitukseen haki ennätysmäärä edustajia, joista valittiin uusi puheenjohtaja, 4 uutta varsinaista jäsentä ja 3 uutta varajäsentä. Viestin puheenjohtajaksi valittiin Kelan viestinnän asiantuntija Milla Vainio. Viestin hallituksen puheenjohtajaksi vuodelle 2024 valittiin: – Kiitos kaikille luottamuksesta. On hienoa jatkaa Viestissä…
Viesti ry sponsoroi tänä vuonna suomalaisen viestintätyön arvoa esiinnostavaa juhlaa, Finnish Comms Awardsia, jossa palkittiin torstaina 16.11. alan parhaimpia töitä. Kahdennentoista kerran järjestettettävä Finnish Comms Awards jakautui kahteen pääkategoriaan, strategiseen neuvonantoon ja konsultointiin sekä viestintäkampanjoihin. Kilpailuun otti osaa 104 viestintätyötä, joita arvioi 34 henkinen tuomaristo. Palkintoja jaettiin lopulta 19 työlle ja kunniamainintoja yhdeksästä eri aiheesta. …
ViestiStipendi ojennettiin tänä vuonna Vaasan yliopistossa viestintää opiskelevalle Iida Kulhualle, joka tutki palkattomien työtarjousten diskursiivista legitimointia vaikuttajamarkkinoinnissa. Pyysimme Iidaa kirjoittamaan tutkimuksen tuloksista artikkelin. Vaikuttajamarkkinointi on tehokasta ja tuloksellista – samaan aikaan palkkauskäytänteet ovat epäselviä Sosiaalisen median vaikuttajamarkkinoinnista on tullut viime vuosina yhä suositumpi tapa yrityksille ja organisaatioille markkinoida tuotteita ja palveluita sekä välittää sanomaansa. Vaikuttajamarkkinointi…
Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry:n jäsenkyselystä* selviää, että vastaajista 89 % on erittäin tai jokseenkin huolestuneita Petteri Orpon hallitusohjelmassa esitetyistä työelämämuutoksista. Hallituksen esityksiin toivottiin vastattavan ensisijaisesti mielenilmauksella työajan jälkeen. Avoimista vastauksista selviää, että huolta aiheuttaa erityisesti työttömyysturvan heikkeneminen, määräaikaiset työsuhteet ja niiden mahdollinen yleistyminen, mutta myös esimerkiksi ikäsyrjintään, aikuiskoulutustukeen ja irtisanomissuojan heikentämiseen liittyvät asiat. Huolta…
Lukuisat yritykset ovat viime viikkoina kertoneet aloittavansa muutosneuvottelut ja yhä useamman suomalaisen työpaikka on uhattuna. Muutosneuvotteluilla (entiset yt-neuvottelut) tarkoitetaan työnantajan ja henkilöstön välisiä neuvotteluja silloin, kun työnantaja harkitsee toimenpiteitä, jotka voivat johtaa yhden tai useamman työntekijän irtisanomiseen, lomauttamiseen, osa-aikaistamiseen tai työsopimuksen olennaisen ehdon yksipuoliseen muuttamiseen taloudellisilla tai tuotannollisilla perusteilla. Muutosneuvottelut ovat haastava tilanne kaikille osapuolille…
Olet sitten opiskelija, työnhakija, yrittäjä, lomautettu tai vaikkapa eläkeläinen – kokosimme uudistetuille nettisivuillemme eri työelämän vaiheisiin sopivia sisältöjä. Pääset tutustumaan eri tilanteisiin räätälöityihin sisältöihin valitsemalla oman tilanteesi työelämässä. > Pääset valitsemaan työelämätilanteesi klikkaamalla ensin tästä. Uusien sisältöjen tarkoituksena on tukea Viestin jäseniä työelämän eri tilanteissa yhä paremmin ja tuoda relevanttia tietoa helpommin saataville. Tietoa palkoista…
Viestin brändi-identiteetti kirkastui ja -ilme uudistui syyskuussa 2023. Samalla uudistettiin Viestin nettisivut. Uudistus aloitettiin vuosi sitten ja sitä on tehty yhteistyössä jäsenten, hallituksen ja bränditoimisto Muudin kanssa. Uudistuksen tavoitteena on ollut entistä selkeämpi ja yhtenäisempi brändi. Brändin kivijalka pohjautuu jäsenkyselyiden tuloksiin ja strategiatyöhön Viestin brändiuudistus aloitettiin syksyllä 2022. “Aloimme rakentaa uuden brändin kivijalkaa jäsenkyselyn ja…
Mothers in Business ry ja Viesti ry järjestävät jäsenilleen tapahtumasarjan, jossa vieraillaan viestintä- ja markkinointialan kiinnostavissa organisaatioissa. Vierailuilla kuullaan organisaatioiden omia näkemyksiä siitä, mitkä ovat tällä hetkellä viestinnän ja markkinoinnin kuumia puheenaiheita, kiistakapuloita ja merkittävimpiä kehityssuuntia. Vierailuilla MiBin ja Viestin jäsenet pääsevät tutustumaan viestintätyön eri suuntauksiin ja mielenkiintoisiin työpaikkoihin. Maksuttomat tapahtumat ovat avoimia MiBin ja…